Ostoskori on tyhjä

Lähituottajat

1. Valkoisen Puun oma leipomo

Valkoisen Puun oma leipomo sijaitsee kivenheiton päässä Kauhajoen kahvilasta, lähellä spelttijauhomyllyä, marjatiloja, Mäkisen Riikan kanalaa ja muita lähituottajiamme.

Leipomossa työskentelee kasvava tiimi työstään innostuneita leipureita, joiden kanssas on ilo suunnitella uutuuksia ja sesonkivaihteluita kahviloihimme. Jatkuva kasvu on pitänyt huolen siitä, ettei leipomossa ole rauhallisia päiviä nähty, vaan on koko ajan kehitetty toimintaa ja valikoimaa vastaamaan tarpeita.

Leipomo ja kahvilat tekevätkin taustalla tiivistä yhteistyötä. Reagoimme kysynnän muutoksiin ja eri paikkakuntien kahviloiden asiakkaiden erilaisiin mieltymyksiin. Etsimme aina kultaista keskitietä, mihin venymme. Onnistumisen edellytys on tiivis keskusteluyhteys leipomon henkilöstön kanssa.

Olemme pieni-suuri yritys ja se antaa meille vielä vapauden reagoida muutoksiin ja kasvuun joustavasti. Siitä suuri kiitos kuuluu ehdottomasti leipomon kehitysmyönteiselle, innostuneelle ja ahkeralle henkilöstölle!

2. Valkoisen Puun oma keramiikkastudio

Valkoisen Puun keramiikka valmistuu käsityönä Kauhajoen Heikkilänkylässä kahvilamme omistajien Kirsi ja Mark Heidtin kotistudiolla. He suunnittelevat ja valmistavat kaiken keramiikan edelleen itse.

Keramiikkaankin painettu, Valkoisen Puun logon puu löytyy Kirsin ja Markin kotipihasta. Se on vanha mänty, joka on saanut bonsai-puuta muistuttavan muotonsa kasvaessaan pellon reunassa, tuulen tuiverruksessa.

Willa-sarjan astiat ovat saaneet pitsiaiheensa Ruissalon vanhoista huviloista. Mark painaa kuviot astioihin Kirsin Hely-mummoltaan saamilla pitsiliinoilla.

Kantava ajatus luomistyössä on ollut kauneus ja käytännöllisyys, joten kaikki astiat ovat konepestäviä ja ne kestävät uunin.

 

3. Merinomi Oy

Kauhajoella toimiva Merinomin luomumylly toimittaa Valkoiselle Puulle luomuspelttijauhoja, sekä luomukaura-spelttihiutaleita, joista valmistetaan kahviloiden oma granola . 

On todellista luksusta saada leivonnassa käytetyt jauhot suoraan myllystä leipomolle pieninä, vastajauhettuina erinä. Se vaikuttaa suoraan mm. Salaisen puutarhan suklaakakun makuun!

Jauhamisen lisäksi Merinomi tekee vilja-analyysejä, myy luomusiemeniä ja myllykoneita sekä asentaa ja suunnittelee kuorintalinjastoja. 

Luomu on Merinomia pyörittäville Olaville ja Tomille tärkeä asia tuotannossa, koska  oman kokemuksen kautta he ovat huomanneet, miten hyvää luomuspeltti on niin ihmisten, kuin maaperän terveydelle.  Luomuviljely huolehtii maaperän kasvukunnosta ja speltti taas on hellävarainen vatsalle ja siinä on hyvä rasvahappokoostumus.

Olavi Hautala kokeili speltin viljelyä ensimmäisen kerran jo 1992 kun speltti oli Suomessa vielä hyvin harvinaista. Siitä se sitten lähti, Olavi toi Saksasta lisää siemeniä ja aloitti laajemman viljelyn. 

Yrityksen pyörittäminen on siirtymässä jo seuraavalle sukupolvelle Olavin pojan Tomin ottaessa enemmän vastuuta. 

On inspiroivaa, miten hienoja, ajatuksella työtään tekeviä maatalousyrityksiä Suomesta löytyy!

https://www.yourvismawebsite.com/merinomi-oy/etusivu

4. Kukkasmäen marjatila

Kukkasmäki on perheyritys, jonka omistavat Helena ja Ari Kukkasmäki.  Tilalla viljellään mansikkaa avomaalla n. 5 hehtaarilla ja jatkojalostetaan mansikoiden lisäksi muitakin marjoja ja omenoita ympäri vuoden. 

Helena ja Ari unelmoivat yhteisestä maatilayrityksestä jo kouluaikoina. Haave toteutui ja marjatila on toiminut menestyksekkäästi jo 30 vuotta.

Tila sijaitsee virallisesti Kauhajoella Aronkylässä mutta paikallisemmin ilmaistuna
Äijön kylässä Kauran puolella. Sieltä käsin Kukkasmäet toimittavat Valkoiseen Puuhun pakastemarjoja ja tekevät meille erikoishilloja ja mehuja.

Tilan toiminta perustuu täysin lähiruokaan, eli Helena ja Ari käyttävät mansikat itse ja ostavat muita marjoja tuoreena suoraan paikallisilta poimijoilta sekä lähialueen viljelijöiltä. Tarvittaessa he ostavat lisää suomalaisia marjoja tukuilta. 

Kukkasmäen mehuissa ja hilloissa pyritään aina aitoihin makuihin. He eivät käytä väri- tai makuaineita ja muutenkin pyrkivät käyttämään lisäaineita vain tarvittaessa. Maut ja värit tulevat
aidosti marjoista eli tuotteet ovat ns. mummon hilloja ja mehuja!

Helena ja Ari ovat innostuneita ja näkemyksellisiä tuottajia, joiden kanssa on ilo tehdä yhteistyötä!

https://www.kukkasmaenmarjatila.fi/

5. Rinta-Tassin marjatila

Rinta-Tassin marjatilalla on viljelty mansikkaa yli 20 vuotta. Työtä mansikan parissa on tehty Kurikan Mietaankylässä sijaitsevalla tilalla suurella sydämellä ja innolla. Vuosien kuluessa viljelyä on kehitetty mm. käymällä alan koulutuksia.

Tilan mansikat myydään pääosin tuoreena omasta tilan omasta myymälästä. Itsepoimintaa on myös, jonka myötä myös Valkoisen Puun perustajat Kirsi ja Mark Heidt löysivät tilan. Kun he asuivat vielä USA:ssa, kävivät he poimimassa mansikoita Rinta-Tassin tilalla aina Suomessa kesälomilla ollessaan, koko perheen voimin tottakai. Siitä alkoi yhteistyö mansikoiden toimittamiseen, kun ensimmäinen kahvila kauhajoelle sitten avattiin ja Kesä-Brita tuli valikoimiin.

Rinta-Tassin ja Kukkasmäen marjatilat sijaitsevat lähellä toisiaan ja tekevät yhteistyötä. Välillä Rinta-Tassin Marika mm. auttelee Kukkasmäkiä syksyn mehustusruuhkien aikaan.

https://www.facebook.com/rintatassinmansikkatila/

6. Oja-Nisulan lattiakanala

Kananmunat tulevat Kurikasta Oja-Nisulan lattiakanalasta. Oja-Nisulan kanalassa toimii itsepalvelumyymälä, josta voi käydä ostamassa tuoreita munia milloin vain!

7. Kauhajoen Laatuleipurit

Kauhajoen Laatuleipurit on perinteinen lähileipomo, joka sijaitsee Kauhajoen Aronkylässä. He toimittavat Valkoiselle Puulle kotimaisesta viljasta leivotut paninileivät.

Laatuleipurien tuotteissa on kiinnitetty erityshuomiota laatuun ja tuotekehittelyyn. Tuotekehittelyn pohjana on käytetty ravintotalousopettaja Raili Marttila 50-luvulla Savonlinnan opettajainvalmistuslaitoksessa tekemää seminaarityötä Perinneleivät ja perinneruoat, mikä on meistä erityisen hienoa. Aidot ja yksinkertaiset reseptit kestävät aikaa!

Ruisleipien maukkaus saavutetaan perinteisellä taikinajuurella, joka on peräisin Kauhajoelta Marttilan kylästä. Raaka-ainehankinnoissa kotimaisuus on ensiarvoisen tärkeää.

laatuleipurit toimittaa tuotteita vähittäiskaupoille sekä suurkeittiöille, kahviloille ja grilleille. Heidän leipomonsa yhteydessä on oma myymälä ja kahvila Laturi. Yksi leipomon tunnetuimmista tuotteista on perinteinen naurisleipä.

Kirsi ja Mark löysivät Laatuleipurit testailtuaan monien eri leipomoiden näytteitä paninileivistä. Nämä kertakaikkiaan vakuuttivat maullaan ja kotimaisuudellaan, asiakassuhde on jatkunut jo kymmenen vuotta.

https://laatuleipurit.fi/fi

8. Kotipirtti

Kotipirtti-yrityksen Anja Perkiö leipoo Kurikassa Valkoiselle Puulle luontaisesti gluteenittomat paninileivät ja keksipohjat kakkuihin. Anja on ehtinyt jo ylittää eläkeiän, mutta on edelleen innostunut työstään ja uuden kehittämisestä. Hän onkin juuri aloittamassa kasvisruuasta tubettamista. Jaamme kanavan osoitteen teille heti kun Anja julkaisee sen!

Anja on tehnyt 50-vuoden uran vanhusten ateriapalvelu-, pitopalvelu- ja leivontayrittäjänä ja hankkinut dieettikokin koulutuksen. Sitä kautta hän löysi nykyisen päätyönsä, luontaisesti gluteenittoman leivonnan.

Anja on meidän idoli. Aikomuksemme on säilyttää sama kipinä tekemiseen iän karttuessa.

 

 

 

9. Myllymäen Peruna Oy

Myllymäen Peruna on kauhajokelaisomisteinen perheyhtiö, joka tuottaa, markkinoi ja myy edustamiaan siemenperunalajikkeita Suomessa. Heillä on Suomen kasvuolosuhteisiin soveltuvia aikaisia tai melko aikaisia perunalajikkeita.

Normaalisti Myllymäki myy perunoita ainoastaan siemenperunoiksi, mutta koska Kauhajoen toimipaikkamme on heidän varastojaan lähellä, saamme ostaa heiltä herkulliset uuniperunat lounaallemme Valkoiseen Puuhun. Siemenperunat ovat parasta laatua perunoista, joten hieno juttu meidän ja asiakkaidemme kannalta!

Myllymäet huomioivat lajikkeiden valinnassa hyvän maun ja lajikkeiden mallon värin on oltava keltainen. Heidän tavoitteensa on tuottaa asiakkaille sopivia lajikkeita, jotka ovat laadultaan ykkösluokkaa.

Lue lisää:

https://www.myllymaenperuna.fi

 

10. Laidun Hereford

Laidun Hereford tuottaa Hereford pihvikarjalihatuotteita ja -jalosteita Teuvalla ja Kauhajoella. 

He kasvattavat, teurastavat ja jatkojalostavat tuottamansa lihan itse. Eläinten eettinen ja luonnonmukainen kasvatus turvallisissa olosuhteissa ja niiden ruokkiminen GMO-vapaalla rehulla ovat heille tuotannossa tärkeitä. Karja saa laiduntaa ja elää lajinmukaista elämää. 

He myyvät tuotteensa oman verkkokaupan ja myyntipisteiden kautta. Asiakkaita ovat mm. pääkaupunkiseudun laaturavintolat. Valkoiselle Puulle heiltä tulee jauhelihaa lounasruokiin ja  kahvilat ovat myös Laidun Herefordin verkkokaupan noutopisteitä.

Laidun Herefordin yrittäjä Jussi Harju sanoo aina, että rakkaudella kasvatettu ruoka maistuu paremmalle, ja siinä hän on oikeassa! 

www.laidunhereford.fi/

11. Riverhill's Highland

Riverhill’s Highland -ylämaankarjatila toimii Kauhajoella, Hyypänjokilaakson kauniissa perinnemaisemassa. Karja toimii laakson rinteillä laiduntaessaan tärkeässä roolissa maisemanhoitajana ja perinnebiotoopin ylläpitäjänä.

Tilan omistaa Johanna Rotola-Pukkila. Johannan ajatus on tuottaa korkealaatuisia jalostuseläimiä omaan käyttöön sekä myyntiin ja tuottaa erikoislihaa eettisesti ja ekologisesti. Tila liittyi luomuun keväällä 2011. Lisäksi tila kuuluu nautojen terveydenhuoltojärjestelmään Nasevaan sekä Faban emolehmätarkkailuun. Hihgland-rodun eläimet ovat rauhallisia ja ne kiintyvät voimakkaasti hoitajiinsa ja kotilaitumiinsa. 

Johanna kokosi Valkoiselle Puulle ylämaankarjan lihan pientuottajista ringin, joka toimittaa klassisessa lasagnessa käytetyn lihan sekä kahviloiden lounaslasagneen, että valmisruokatehtaallemme. 

Johanna on loistava esimerkki siitä, miten perinnebiotoobin säilyttäminen voi olla osa kiinteä osa kestävää lihantuotantoa!

http://www.riverhill.fi/

Vastuullisuus otsikko